Turvallisesti yhdessä, toimintoja jatkuvasti kehittäen

FINN-Tarkastus Oy ja Oy Adolf Lahti Yxpila Ab ovat tehneet yhteistyötä valtakunnallisesti Adolf Lahden konekannan turvallisuuden varmistamiseksi jo kohta kolmen vuoden ajan. Miten osapuolet näkevät yhteistyön merkityksen yrityksille ja mikä syvällisessä yhteistyössä on ollut antoisinta?

EU:n koneasetus valmistui – ja yllätti?

Koneturvallisuusasiantuntijamme Katri Tytykoski kirjoitti ylös joitakin ajatuksiaan ja havaintojaan EU:n koneasetuksen neuvottelu- ja valmisteluprosessin päättymiseen jälkeen. Katrin kirjoitus aloittaa FINN-Tarkastuksen nettisivuilla julkaistavan EU:n koneasetusta (2023/1230) käsittelevän blogitekstien sarjan, jossa aiheeseen tartutaan säännöllisin väliajoin eri näkökulmista käsin. Kannattaa siis pysyä kuulolla jatkossakin!

Lisävahvistusta koneturvallisuuspalveluihin

Iloiset henkilöstöuutiset seuraavat tällä viikolla toisiaan! Olemme nimittäin saaneet lisävahvistusta nosturitarkastusten lisäksi nyt myös koneturvallisuuspalveluihimme, kun Katri Tytykoski palasi FINN-Tarkastukselle alkuviikolla.

Uunituoretta tietoa uudesta EU:n koneasetuksesta

EU:n Parlamentin rakennus Strasbourgissa, jossa uusi EU:n koneasetus hyväksytään ensi viikolla

Uuden EU:n koneasetuksen viimeistelytyöt alkavat olla loppusuoralla EU:n toimielimissä. Asetuksen lopullinen hyväksyntä Euroopan parlamentissa on määrä tapahtua tiistaina 18.4.2023. Asetus julkaistaan viimeisimpien tietojen mukaan heinäkuussa 2023. Helpoiten voit hakkia tietoa uudesta asetuksesta osallistumalla uuteen koulutukseemme.

Koneen merkittävät muutokset

Kesällä julkaistava uusi EU:n koneasetus tulee eroamaan nykyisestä EU:n konedirektiivistä mm. siinä, että asetuksessa määritellään konelle tehtävä ns. merkittvävä muutos. Tällä hetkellä merkittävän muutoksen kriteeristö on pitkälti kansallinen ja siten ”merkittäväksi” tulkittavan muutoksen rima on eri korkeudella eri maissa. Mille tasolle tämä rima asettuu, kun konedirektiivi korvautuu uudella EU:n koneasetuksella?

Työpaikan koneiden turvallisuuden varmistaminen

Lähes jokaisella työpaikalla käytetään jonkinlaisia koneita, joiden turvallisuudesta huolehtiminen on työntekijöiden terveyden kannalta tärkeää. Tämän vuoksi lainsäädännössä on näiden koneiden, kuten muidenkin työssä käytettävien välineiden käyttämiselle, ylläpidolle ja tekniselle turvallisuudelle useita vaatimuksia. Pääosa vaatimuksista löytyy ns. käyttöasetuksesta VNa 403/2008.

Työstökoneiden turvallisuus

Monilla suomalaisilla yrityksillä on käytössään metallin- tai puuntyöstökoneita. Koneiden kirjo on suuri, samoin niiden ikähaarukka, joka on 60-luvulta tähän päivään. Työstökoneella työskenneltäessä käyttäjä on aina…

Erilaisia nostolaitteiden tarkastajia

Tässä artikkelissa kerrotaan, kuka saa Suomessa tarkastaa työssä käytettävän tavaroiden tai henkilöiden nostamiseen tarkoitetun laitteen, mihin tarkastusoikeus perustuu ja…