Syyskauden koulutusrupeamamme avointen koulutusten puolella päättyy huomenna toteutettavaan koneturvallisuusaiheisten perjantaiwebinaarien sarjan viimeiseen osaan. Webinaarisarjan viimeisessä jaksossa käsitellään koneiden ja koneyhdistelmien modernisointia. Koneturvallisuuden moninaisista aihekentistä juuri tämä on yksi kaikkein mielenkiintoisimmista, mutta samalla myös haastavimmista. Tästä kertoo sekin, että myös useimmissa koneturvallisuuden alueen yrityskohtaisissa tilauskoulutuksissamme kuluneen syksyn aikana tämä on ollut yksi koulutuspäivien vakiopuheenaiheista. On ollut hienoa saada olla mukana edistämässä asiakasyritystemme ymmärrystä koneturvallisuuteen liittyvistä vastuista ja velvollisuuksista näissä monesti hankalaksikin koetuissa tilanteissa. Monen vuoden kokemuksen perusteella uskon, että tämän aiheen parissa painitaan myös useissa ensi vuonna järjestämissämme koulutuksissa.
Kouluttajillemme Hämeenlinnan toimistollemme rakennettu etäkoulutusstudio kaikkine viritelmineen on tullut syksyn aikana erittäin tutuksi. Etäkouluttamiseen ja siinä päteviin lainalaisuuksiin on jo totuttu, mutta kaipuu osallistujien tapaamiseen kasvotusten on suuri. Kun katsotaan toiveikkain mielin tarpeeksi pitkälle kohti vuotta 2021, uskallamme jo odottaa tapaavamme asiakkaitamme koulutuksissamme jälleen myös kasvotusten. Etäkouluttaminen on koulutusmuotona epäilemättä tullut jäädäkseen, mutta perinteiset luokkahuonekoulutukset tekevät vielä ennemmin tai myöhemmin paluun. Ja loppujen lopuksi laajentunut erilaisten ”elävien” kouluttajavetoisten koulutusmuotojen tarjonta on sekä koulutusta tarvitsevien että kouluttajien itsensä etu.
Koulutusrintamalla starttaamme kevätkauteen 2021 moninkertaiseksi laajentuneen avoimen koneturvallisuuskoulutustarjonnan siivittämänä. Perustason kouluksemme lanseerasimme jo syksyllä, ja tulevan kevään aikana tarjontamme täydentyy koneturvallisuusosaamista syventävillä koulutuksilla. Toiset uutuuksistamme ovat yleisiä ja soveltuvat monien eri tyyppisten koneiden kanssa tekemisissä oleville, kun taas toiset keskittyvät joihinkin tiettyihin erityispiirteisiin. Tarjontaamme voi tutustua tarkemmin osoitteessa https://www.finn-tarkastus.com/koulutuskalenteri.
Saamme joihinkin kevätkaudella toteutettaviin koulutuksiin avuksemme myös uuden yhteistyötahon. Serenum Konsulttipalvelut Oy:n kokenut koneautomaatioalan turvallisuuden kehittäjä Teemu Levomäki luotsaa mm. koneiden turvallisuuteen liittyvän ohjausjärjestelmän suunnittelua käsittelevää uutta koulutustamme. Meille on suuri ilo ja kunnia päästä aloittamaan koulutusyhteistyö Teemun kanssa, ja odotamme ensimmäistä yhdessä toteutettavaa koulutusta jo suurella innolla! Toisena yhteistyötahona jatkaa monille asiakkaillemme jo entuudestaan tuttu Teräsmies ja Rautarouva Oy:n kokenut lujuusopillisen suunnittelun asiantuntija Markku Kemppi.
Nostoalan koulutuksissa panostamme kevätkaudella yrityskohtaisesti toteutettaviin tilauskoulutuksiin. Tarjontamme on myös tällä sektorilla julkaistu nyt kokonaisuudessaan internet-sivuillamme. Julkaisemme nostoalan koulutuksista oman erillisen uutiskatsauksensa heti vuoden vaihduttua tammikuussa.
Kiitokset asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta, ja näkemisiin koulutuksissamme jälleen ensi vuonna!